Riskibudjetit: kohdista epävarmuutta, älä vain rahaa
Erota pääomapainot riskiosuuksista ja tuo esiin saman riskin salkkujen oletukset.
Pääoman ja riskin kohdentaminen eroavat toisistaan
Tasasuuruisiin dollaripainoihin perustuva salkku ei yleensä jaa riskiä tasan. Epävakaa omaisuuserä voi hallita vaihtelua, vaikka se saa saman käteisallokaation kuin rauhallisempi erä. Vastaavasti pieni johdannaisvakuus voi tukea suurta altistusta. Pääomapainot kertovat, mihin raha on sijoitettu; riskikontribuutiot kysyvät, miten positiot vaikuttavat valittuun salkun riskimittariin.
Aloita nimeämällä mittari. Volatiliteettikontribuutiot, skenaariotappiokontribuutiot ja arvonalenemakontribuutiot eivät ole keskenään vaihdettavia. Yhden mukaan optimoitu salkku voi näyttää toisen mukaan keskittyneeltä. Opetuskäyttöön tarkoitetun riskibudjetin pitäisi nimetä tavoite ja sen ulkopuolelle tarkoituksella jätetyt riskit sen sijaan, että yhtäläinen riski tulkittaisiin yleispäteväksi tasapainoksi.
Rajakontribuutio selittää yhteisvaikutuksen
Volatiliteettiperusteisessa analyysissa position marginaalinen vaikutus kuvastaa, miten pieni painon muutos muuttaa koko salkun volatiliteettia. Tämän herkkyyden kertominen painolla antaa komponenttiosuuden tavanomaisessa sileässä ja homogeenisessa mallissa. Nämä komponentit summautuvat salkun volatiliteetiksi, kun taas yksittäiset erilliset volatiliteetit eivät yleensä summaudu.
Kovarianssimatriisi ohjaa tulosta. Position kontribuutio voi olla negatiivinen, jos se kumoaa muita altistuksia mallissa. Tämä ei tarkoita instrumentin olevan itsessään turvallinen tai aina voitollinen; se tarkoittaa, että se pienentää tätä nimenomaista arvioitua mittaria nykyisen salkun ympärillä. Suuret painomuutokset tai stressaantuneet riippuvuudet voivat muuttaa johtopäätöstä.
Salkun volatiliteetti on σp = √(wᵀΣw), missä w sisältää painot ja Σ on kovarianssimatriisi. Kun volatiliteetti ei ole nolla, position i marginaalinen riskikontribuutio on (Σw)i / σp. Kertominen painolla wi antaa komponenttikontribuution. Kyse on paikallisesta herkkyydestä: toisen sijoituksen myynnillä rahoitettu osto muuttaa kahta painoa.
Käänteinen volatiliteetti on vain erityistapauksen oikotie
Käänteisesti volatiliteetin mukaan kohdentaminen antaa pienemmän volatiliteetin omaisuuserille suuremmat pääomapainot. Kahdella korreloimattomalla omaisuuserällä se tasaa volatiliteettiosuudet oikein valituilla painoilla. Suuremmassa korreloivassa salkussa käänteisen volatiliteetin painot eivät välttämättä tuota yhtäläisiä riskiosuuksia, koska suhteiden rakenne vaikuttaa.
Oikopolku olettaa myös, että volatiliteetti mitataan mielekkäästi. Vanhentuneet arvostukset, lyhyt historia tai hillityn vaihtelun jakso voivat tuottaa harhaanjohtavan matalia arvioita ja liian suuren allokaation. Vähimmäishavaintovaatimus, altistusrajat ja vaihtoehtoiset stressioletukset voivat paljastaa haurautta, mutta ne eivät poista taustalla olevaa estimointiongelmaa.
Vipu ja tasapainotus luovat lisäriskejä
Matalan volatiliteetin yhdistelmää voidaan vivuttaa mallinnetun riskin tavoitetason saavuttamiseksi. Tämä lisää rahoituskuluja, vakuusvaatimuksia ja mahdollisia pakollisia vivun vähennyksiä. Salkku voi muuttua haavoittuvaksi juuri volatiliteetin kasvaessa ja mallien edellyttäessä pienempää positiota. Myyminen markkinastressissä voi silloin olla sekä kallista että toiminnallisesti vaikeaa.
Tasapainottaminen ei ole ilmaista. Kohinaisiin volatiliteettiarvioihin perustuvat tiheät muutokset voivat lisätä vaihtuvuutta parantamatta riskienhallintaa olennaisesti. Määritä aikataulu tai toleranssirajat ennen arviointia ja sisällytä allokaatioiden välisten siirtymien kustannukset. Kitkattomiin päivittäisiin painoihin perustuva tasainen historiatesti ei todista, että sama riskibudjetti voidaan ylläpitää oikeilla markkinoilla.
Ylläpidä useita rajoja yhden optimoijan sijaan
Käytännöllinen kehikko voi yhdistää mallinnetun riskibudjetin keskittymä-, vipu-, likviditeetti- ja vastapuolirajoihin. Rajoitteet voivat estää matemaattisesti yhtäläiset riskiosuudet, mikä ei välttämättä ole puute. Ne edustavat riskejä, joita päätavoite ei kata, tai lähtötietojen epävarmuutta.
Raportoi sekä tavoitellut että toteutuneet riskiosuudet ja tasapainottamisen aiheuttaneet arvioiden muutokset. Testaa skenaarioita, joissa merkittävä hajauttaja lakkaa hajauttamasta. Hyödyllinen lopputulos on selitettävä allokaatioprosessi näkyvine kompromisseineen, ei esteettisesti tasainen prosenttijoukko. Optimoija ei voi päättää, kuinka paljon epävarmuutta henkilöllä on varaa kantaa; se vain muuntaa sille annetun tavoitteen ja rajoitteet.
Tulkitse riskibudjettia yhdessä oletusten kanssa
Kaksi korreloimatonta sijoitusta, joiden painot ovat yhtä suuret ja volatiliteetit 20 % ja 10 %, tuottavat noin 11,18 prosentin salkkuvolatiliteetin. Kontribuutiot ovat 8,94 ja 2,24 prosenttiyksikköä. Suhteelliset osuudet ovat 80 % ja 20 %. Volatiliteetin prosenttiyksikkö ei ole sama asia kuin osuus kokonaisriskistä.
Jos ensimmäisen sijoituksen volatiliteetti kaksinkertaistuu painojen ja nollakorrelaation säilyessä, sen painotettu varianssitermi kasvaa arvoon 0,0400 toisen termin ollessa 0,0025. Riskiosuus nousee noin 94,1 prosenttiin. Pääoman jakautuminen ei muuttunut, mutta riskin arvio muuttui.
Rajoittamaton volatiliteettitavoite antaa 12 prosentin tavoitteella ja 8 prosentin arviolla altistuskertoimen 1,5. Arvion noustessa 16 prosenttiin kerroin on 0,75. Muutos edellyttää positioiden todellista pienentämistä. Kulut, vakuudet ja vipurajat voivat estää tavoitteen saavuttamisen.
Erota kauppojen vaikutus hintojen muuttamiin painoihin ja uusiin malliparametreihin liittyvistä vaikutuksista. Tarkista, säilyykö suojauksen negatiivinen riskikontribuutio muissa tilanteissa. Tasaiset riskiosuudet eivät poista maksuvalmius-, vastapuoli- tai selvitysriskiä eivätkä oikeuta kasvattamaan vanhentuneiden hintojen vuoksi rauhalliselta näyttävää sijoitusta.